Vaaranniva ry toiminut
27 vuotta
Kyläyhdistys perustettiin vuoden 1987 keväällä. Nykyisellä nimellä eli Vaaranniva ry:nä se on rekisteröity yhdistysrekisteriin 10.8.1998. Sitä ennen, vuosina 1977-1987 kylä kuului Näljängän kylätoimikuntaan. Kyläyhdistyksen toiminta oli aika hiljaista 2010-luvulla, kun halukkaista toimijoista oli pulaa. Toiminta virisi kuitenkin uudelleen vuoden 2021 syksyllä kyläläisten toiveiden pohjalta.
Kyläyhdistyksen toiminta
Kyläyhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on ”koota kaikki alueellaan asuvat ihmiset yhteistoimintaan kylä-/asuinyhteisönsä hyväksi, jäsentensä aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja heidän ammattitietojensa ja –taitojensa kehittämiseksi.”
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Vaarannivan koululla 19.4.2025 ja siellä päätettiin jatkaa sääntöjen viitoittamalla tiellä. Tänä vuonna panostetaan uimarannan viihtyisyyden ylläpitämiseen ja lintutornihankkeen loppuunsaattamiseen. Lisäksi tiivistetään kyläkaupan kanssa tehtävää yhteistyötä monin eri muodoin.
Jäsenmaksun suuruus on edelleen 20 €/talous vuonna 2025 ja sen voi maksaa joko kaupalle käteisenä tai yhdistyksen tilille.
Lisäksi tehtiin uimarannan käyttömaksuihin tehtiin pieni muutos seuraavasti:
- yöpyminen/ leiriytyminen (aitassa, teltassa tai asuntovaunussa) 10 € (sisältää grillikodan ja laavun käytön)
- tavallinen sauna 20 €/kerta
- savusauna 50 €/kerta
Johtokuntaan valittiin: Lea Kinnunen, Jari Kinnunen, Heli Korhonen, Eetu Pantsu, Marko Polvinen ja Pasi Torikka sekä varalle Kaarlo Väisänen. Puheenjohtajana jatkaa Tatu Torikka ja sihteerinä Eila Silfver..
Kesällä 2024 tapahtumiin osallistui kiitettävästi väkeä, joten tulevanakin kesänä on luvassa "jokaiselle jotakin" mukavaa yhdessä oloa ja tekemistä. Tutustu Tapahtumat-sivultamme, mitä, missä ja milloin Vaarannivassa tapahtuu.
Johtokunnan toiveena on, että kylä pysyy elinvoimaisena, virkeänä ja haluttuna asuinpaikkana, jossa vaalitaan yhteisöllisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä sekä autetaan apua tarvitsevia kanssaihmisiä.
----------
Kyläyhdistys sai hankeavustuksen Risusuon lintutornin rakentamiseen
ELY-keskus teki myönteisen päätöksen Suoliperän tien varrelle suunnitellusta Risusuon lintutornista ja sen vaatimasta infrasta 25.11.2024 (hankenro 311455). Elävä Kainuu Leader ry:n rahoittaman hankkeen hyväksytyt kustannukset ovat lähes 25.000 euroa, josta tuen osuus on 65 % ja sen rahallinen arvo on 16.194 euroa. Rahoitus mahdollistaa kuusi metriä korkean lintutornin rakentamisen, 300 metrin esteettömän luontopolun ja kahden inva-parkkipaikan perustamisen sekä sorsien maa- ja putkipesien rakentamisen. Lisäksi alueelle pystytetään infotauluja, joiden avulla levitetään tietoa ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamasta luontokadosta, jotta kansalaiset pystyisivät huomioimaan ympäristönäkökulmat jokapäiväisessä arjessaan. Hankkeen toteuttaminen vaatii talkootyötä minimissään tuhat tuntia.
Lintutorni rakennetaan syksyllä 2024 perustetun Risusuon kosteikkoalueen reunalle. Noin 15:n hehtaarin kosteikko on perustettu maatalouskäytöstä poistetun suopellon tilalle ja sen on toteuttanut Suomen Riistanhoito Säätiö Iso-Britannian suurimman metsästysjärjestön (BASC) rahoituksen turvin.
Lintutorni rakennetaan kevään 2025 aikana. Samoin luontopolku pinnoitetaan kivituhkalla ennen patopenkan roudan sulamista. Lintutorni mahdollistaa vesi- ja kahlaajalintujen pesinnän seurannan ja tarkkailun. Samalla se tarjoaa puitteet kaikille lintujen ja luonnon tarkkailusta kiinnostuneille kansalaisille edistäen samalla ihmisten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.
Hankkeen toteuttaminen vaatii talkootyötä minimissään tuhat tuntia.
Lue lisää: Facebook/ Risusuon lintukosteikko ja nettisivulta: risusuo.fi
Aitta-hanke valmistui ajallaan
Yhdistys sai EU:n maaseuturahaston kautta rahoituksen, jonka ansiosta uimarannalle siirrettiin 18.8.2024 vähän käytetty aittarakennus. Aitan siirron ennakkovalmisteluun, itse siirtoon ja viimeistelytöihin osallistui lukuisia talkoolaisia. Laskelmien mukaan vähintään 15 talkoolaista touhusi hankkeen parissa itselle sopivana ajankohtana ja työtunteja kertyi minimissään 216.
Jatkossa aitta toimii kylätalona, kokoontumispaikkana, tapahtumien aikaan aputilana ja on kyläläisten sekä muiden halukkaiden varattavissa omaan käyttöön. Aitan vihkiäisiä vietetään Avoimet kylät –päivänä
Vaarannivan Aitta (292747) –hankkeen kokonaiskustannukset olivat 6170 €, josta julkisen tuen (Leader ja EU:n maaseuturahasto) osuus oli 4010,50 €. Toteutusaika oli 3.8.-31.10.2024.